sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kuvia

Hyvin kesäisen viikonlopun päätteksi muutamia kuvia Utöstä. Syksyn ruskeat värit ovat vaihtuneet moniin vihreän sävyihin niin maalla kuin meressäkin. 













lauantai 28. toukokuuta 2016

Vaikka ollaan vasta toukokuussa ovat päivät täällä ulkosaaristossakin kesäisiä. Merivesi on kymmenen asteista, mutta samalla menettänyt osan kirkkaudestaan. Syynä olettaisin olevan levien kevätkasvun valon lisääntyessä ja nyt en tarkoita sinilevää. Sitäkin varmaan saamme sitten myöhemmin kesällä. 
Verkoilla ei ole saatu kalaa kuin satunnaisesti kampeloita. Naapurin neljästä verkoista kävimme kokemassa 27 kampelaa joista kymmennen pienintä ja hyväkuntoista päästettiin takaisin mereen. Kerrottakoon vielä ihmettelijöille, että naapurin verkoille meillä oli lupa.  Kampelaa ja lihavia sellaisia saadaan siten heinäkuussa kertovat täällä meitä pidempään kalastaneet, koska ihminen ei lajinsa mukaisesti ole koskaa tyytyväinen niin heinäkuussa haluttaisiin verkkoihin siikaa eikä kampeloita.

Kalastamista emme ole kokonaan unohtaneet. Topi oli yhtenä iltana silakkaa litkaamassa tyydyttävin tuloksin. Seuraavana päivä syötiin tuoreita paistettuja silakoita, jotka todella maistuvatkin aivan toiselle kuin ne Prisman tiskiltä tuoreena ostetut. Silakoiden kylkeen perunamuusia, persiljaa ja sitruunlla terästettyä kermaviiliä niin paremmasta ei väliä.


Päivittäin Utöön laituriin kiinnittyvät purjeveneet aiheuttavat vieroitusoireita - tekee mieli merelle purkkarin sitlooraan. Oma kimppaveneemme on nyt veljeni käytössä lomapurjehduksella jossain päin itäistä Suomenlahtea. Hetki sitten konsultoin hänen kanssaan veneessä olevaa ongelmaa moottorin jäähdytysveden kierron loppuessa. Nopeasti vian syy selvisikin ja myös korjattiin. Roskia / levää oli joutunut veneen pohjan läpivientiin, josta merivesipumppu imee jäähdytysveden sisälle. Tukoksen vuoksi vettä ei pumpulle asti noussut.

Tänään espanjalaisjoukkueet ratkaisevat keskenään kuka on jalkapallon Mestarien liigan voittaja. Käytännössä voittajajoukkue on Euroopan paras seurajoukkue.



tiistai 24. toukokuuta 2016

Lätkää ja lintujen rengastusta

Kesä tuli nopeasti myös tänne ulkosaaristoon. Muutkin kuin minä ovat löytäneet shortsit tai kesämekot. Utöläisiä "kesäasukkaita" on saapunut saareen jo totuttujen viikonlopun turisten lisäksi. Ainakin muuta uusi vene on löytänyt oman elmenttinsä ja käyvät kalaverkkoja uittamassa meressä. Kalaa ei sieltä nyt tule - tai jos niin niitä laihoja kampeloita joita sadatellaan sitten kalastajien keskusteluissa. Heinäkuussa niitä siten tulee ihan riesaksi asti kun toivotaan siikaa.

Viikonloppu meni jääkiekkokuumeessa. Vapenlagretissa (kerhohuone) katseltiin Suomen kaksi viimeistä peliä porukalla. Väkeä olikin kisastudiossa molempina iltoina lähes salin täydeltä. Suomen välieräottelussa tunnelma nousi kattoon, mutta loppuottelussa hieman jännittyneempi, joten tunnelma ei Suomen tappion vuoksi yltänyt session tasolle. Mietittiin jo mikä olisi seuraava kisastudion lähetys, ehkä Levi24 maastopyöräilykisa johon saaremme kovakuntoisin jäbä Jarmo osallistuu. Linkki kisaan http://www.levi24.fi/levi24/esivu.php?alue=Alkuun&kieli=fi Kesäkuussa alkaa myös jalkapallon EM-kisat.


Utön koululaisten painamat kangaskassit ovat
nyt myynnissä Utön kaupassa.
Tänään Topi bongasi kevään ensimmäiset haahkan poikaset emonsa seurassa uimaharjoituksissa meidän venesatamassa. Edelleenkin saapuu päivittäin uusia muuttolintuja Utöseen. Lintuharrastajien kesken on viestiyhteydet, joten varmasti jokaisen lajin ensimmäinen tulija havaitaan.

Illalla vielä pääsimme osalliseksi kulttuuripösäyksestä kun Utön lasten balettiryhmä tarjosi kevätnäytöksen. Oli muuten kohdallani kolmas kerta kun oli baletissa. Näistä kaksi on ollut Utössä, joten saa täällä myös hengen ravintoa tuulen ja tyrskyjen lisäksi. 


Tänään seurattiin kottaraisen poikien rengastamista. 
Kuva: Topi Lähteenmäki
Lintujen rengastus on luvanvaraista ja sen saaminen edellyttää 18 -vuoden ikää. Koululaisten pyynnöt käyttää rengastuspihtejä kiellettiin. Pienimmät koululaiset jännittivät kovasti kun pöntöstä rengastaja noukki poikaset yksitellen kangaspussiin ja sen jälkeen kiinnitti varmoin ottein poikasten jalkaan alumiinisen renkaan, jossa on koodi jonka perusteella linnun löytyessä myöhemmin saadaan siitä tietoa. Itseni yllätti poikasten eri ikäisyys. Joissain pöntöissä oli jo lentokykyisiä poikasia ja yhdessä vielä kuoriutumattomat munat. Olisiko luontoäiti vaiheistanut tämänkin 
jotta ruokaa riittää kaikille?
Kuva: Topi Lähteenmäki





Kuva: Topi Lähteenmäki









torstai 19. toukokuuta 2016

Vielä ei kalaonni potkinut. Verkoissa vain yksi kampela, mutta hyvän kokoinen. Nyljettiin ja joutui pannulle. Verkot olivat kovin likaiset limaisesta levästä, pidetään kalastuksesta taas pientä taukoa. Tuoretta silakkaa tekee mieli, joten toivotaan, että joku sitä täällä kalastava saa saaliin josta riittää silakkaa jakoon asti.

Aurinkoiset säät hellivät taas meitä. Luvassa on uusi lämmin jakso "kesän toinen avaus" kuten meteorologi TV:ssä veisteli. Liekö tämä saanut huviveneilijätkin vesille. Utössä on jo päivittäin muutamia veneitä laiturissa. 
Eilen saapui vanhempi yksinpurjehtija Espoosta Avance 245 veneellä. Perälipussa Espoon merenkulkijoiden tunnus.  Hän on kertoman mukaan kiertänyt Saaristomeren kohteita jo liki 60 -vuoden ajan, joten juttua meillä riitti laiturilla ja myöhemmin kaupan terassilla.
Guy 33
Hän oli vuosia sitten omistanut Lohi 34 veneen jolla oli ollut Välimerellä ja saanut siellä kommentteja, että miksi te tänne olette tulleet kun teillä on siellä Suomessa maailman kaunein saaristo. Lohi 34 myynnin jälkeen kaveri olu ollut jonkin aikaa ilman venettä, mutta vieroitusoireiden  jatkuttua oli hankittava taas vene. Toinen Utön laituriin kiinnittynyt vene oli Guy 33 purjevene. Miehistönä lämpimästi pukeutunut pariskunta, joka kertoikin 10 m/sek puhaltaneen etelätuulen ollessa vastainen olevan jäätävän kylmää.


Kaupalla keskustelu meni jääkiekon MM-kisoihin. Suomen menestyspaineet - mitalliodotukset tuntuvat täälläkin. Suunniteltiin Tanskapelin jälkeen kisastudion pystyttämistä kerhotilaan mikäli Suomi selviää jatkoon. Olisihan se aikamoinen yllätys jos neljän tuhannnen jääkiekon harrastajan Tanska tänään Suomen kisoista tiputtaa.

Rommi -koiran silmätulehdus alkaa olla ohi. En tiedä väsyttääkö silmätipat tai polveen saatu kipulääke kovastikin. Ainakin lenkkeilyhalu on ollut Rommilta poissa lääkekuurien aikana. Kipulääke jo lopetettiin ja silmätipat lopetetaan tällä viikolla niin eiköhän sitten saada taas lisää vauhtia.

Ormskäristä Utöseen

Ormskäristä luoteeseen



maanantai 16. toukokuuta 2016

Kirjekyyhky

Lauantaiksi ennustettiin kovaa sadetta. Ennuste säikäytti. Sade ei kuulunut vanhemman poikani Laurin suunnitelmiin, joten hän pakkasi reppunsa jo lauantaina ja poistui laivaan. Sateella ei voisi kuvata. Ennuste ei pitänyt kuten niin usein merellä olen havainnut. Lauantai oli tosin harmaa, mutta poutainen. Sade tuli sitten sunnuntaiksi, jolloin satoikin taukoamatta koko päivän. Vettä tuli kerralla kolmetoista milliä, sunnuntai päivän ankeutta lisäsi vielä kova tuuli, joten me vietettiin aikaa sisätiloissa kirjojen ja netin ääressä. Tänään maanantaina on taas kesäinen aurinkoinen sää pääskysten kurvaillessa venevajoilla.

Jos olisimme Pohjois-Koreassa niin talomme ajoittain pimentyvän TV -antenniverkon voisi selittää sensuurilla. Olemme kuitenkin Utössä, joten ilmeisesti syynä on verkon tekninen vika. TV:tä voi katsella myös tietokoneen kautta, joten Suomen ja Slovakian välinen jääkiekon MM-ottelu viidytti sateisen päivän iltaa. Matsi ei ollut enää toisen erän jälkeen jännittävä päättyen Suomen hyväksi 5-0.

Perjantaina teimme kuvausretken Ormskäriin. Meillä saari on useamman käynnin vuoksi varsin tuttu, mutta Laurille uusi. Kevään vihreys oli kuitenkin muuttanut maisemaa joten kameralle löytyi käyttöä. Lauri haki meitä taiteellisempia kohteita kuvaten niitä 6x6 filmille. Minä räpsin kuvia muistikortille digitaalisena. Rommi -koira ei päässyt tällä kertaa mukaan, koska meitä oli varoiteltu saaren runsaasta käärmekannasta. Yhtään käärmettä ei kuitenkaan nähty - näkiköhän käärmeet meitä?

Huviveneitä vierailee Utössä jo lähes päivittän, joten olen lopettanut niiden laskennan. Asuntomme merinäköalaan on laivojen ja kuttereiden lisäksi ilmestyneet purjeveneet. Parhaillaankin sellainen niiailee heikossa tuulessa vasta-aallokossa matkalla todennäköisesti Ruotsiin - oi jospa saisin olla mukana :-) AIS:sta udeltuna on kyseinen vene käynyt myös Huippuvuorilla.

Naapuri oli saanut muutaman hauen meidän ollessa mantereella veneen kevätkunnostus puuhissa. Tämä on varma tieto - eikä kalavale. Heikkoa tuulta luvattiin huomiseksikin, joten veimme kolme verkkoa veteen. Olisiko huomenna ruokapöydässä taas kalaa?

Tämän illan ohjelman varasti kesy kyyhky, joka osoittautui kirjekyyhkyksi. Jalassa on rengas jossa tunnus joka viittaa Ruotsiin. Kyyhky on niin kesy, että sen voisi hyvin ottaa kiinni paljain käsin. Ruokimme kyyhkyn, joka toivottavasti on vain pysähtynyt matkalla lepäämään Utöseen tai sitten se on menettänyt suuntavaistonsa ja eksynyt. Leivän murusia mielummin sille maistui voikukan nuput. Ohi kulkenut lintuharrastaja kertoi kyyhkyn tulleen tänään yhteysalus Ms Eivorin kyytiin Jurmon ja Utön välisellä reitillä. Ties vaikka lähtisi ohi seilaavan ruotsinlaivan kyytiin lentämisen sijasta.

Jostain syystä tämä Blogger -sovellus ei anna nyt liittää kuvia sivuille, joten odotellaan korjausta.







torstai 12. toukokuuta 2016

Takaisin saareen

Viikko vierähti nopeasti mantereella "työleirillä" omaa venettä kunnostaessa ja sen vesille laskun kanssa. Paljon sain aikaan, mutta vielä jäi töitä veljelleni. Uuden maasähkökeskuksen ja karttaplotterin asennus on kesken. Kiire hänelle tulee kun aikoo lomapurjehdukselle jo 22.5, vielä ennnen sitä on tehtävä lyhyt moorroripyöräreissu täällä kotomaassa. 

Tuttu Ms Eivor olikin vaihtunut huollon vuoksi vähemmän tuttuun Ms Kökariin. Tämä on selvästi pienempi alus, mutta enemmän laivan oloinen. Aurinkoinen ja kevyt tuulinen sää saatteli meidät hetki sitten matkaan. kohti etelää. Topin ja Rommin lisäksi mukana on myös toinen poikani Lauri, joka sinnittelee allergialääkkeiden kanssa koiramme kanssa samassa autossa ja asunnossa. Hänen visiittinsä kestää vain sunnuntaihin.

Myytäviä veneitä surffatessa osui silmääni Swan klassikko, jota piti käydä katsomassa. Kiireisen aikatauluni vuoksi en kuitenkaan ehtinyt. Lähtöpäivänä matkan varrella piipahdettiin katsomassa sitä talvitelakointipaikalla. Pressun välistä kurkatessa se näytti todella upealle kiiltävine valkoisine kylkineen. Tämä Swan on rekennettu 1970 - aikana jolloin veneistä tehtiin erittäin vahvoja isojen merien kaikkiin säihin. Sisätilat ovat suunniteltu ja rakennetu hyvin taidokkaasti täysin käsityönä pohjanmaalaisten puuseppien toimesta. Toivottavasti tälle Swanille löytyy hyvä koti - mietitään.

Viikko kaupungissa johtuen ehkä keväästä maistui ihan mukavalta, mutta vain pienin annoksin. Utöseen paluu oli kuitenkin kokoajan mielessä. Kiitti majoittajillemme! 

Rommi -koira sai silmätulehduksen molempiin silmiin katupölystä ja nyrjäytti takajalkansa. Eläinlääkäri määräsi silmätipat ja kipulääkkeen, laittoi polven paikoilleen ja kehotti varavaisuuteen muiden koirien kanssa leikkiessä, sekä välttämään pitkiä lenkkejä muutaman viikon ajan. Parane pian!

lauantai 7. toukokuuta 2016

SY Isadoran kevätehostus

Vaihteeksi mantereella. Nyt mieluisalla asialle eli purjeveneellemme SY Isadoralle pitää antaa kevätehostus ja sen jälkeen laskea se vesille. Venekerhostamme tuttu ilmoitus yhteislaskusta on vastaanotettu ja siitä on pidettävä kiinni, koska kyseessä on ns. yhteislasku, jossa telekalla olevat veneet lasketaan veteen syksyn noston käänteisessä järjestyksessä. Ajankohdan sopivuudesta on turha diskuteerata - jos et itse pääse paikalle niin etsi osaava sijainen.

Oma veneemme on hyvällä mallilla. Veljeni eli veneen toinen omistaja Iiro on poistanut talven telekointikatteet ja maalannut pohjan eliönestomaalilla (ent. myrkkymaali).  
Bavaria tuli tyynessä kelissä meitä yhteysalus MS Eivorilla matkustavia
 vastaan Jurmon pohjoispuolella. Vaihtoi kurssin hetken kuluttua Jurmoon.
Maalaaminen litkuksi ohennetulla maalilla telaa käyttäen on likaista puuhaa ja sopiikin paremmin minua huomattavasti karvattomattomalle veljelleni. Minulle jäi veneen kylkien ja sitloodan vahaaminen johon kuluikin pari työpäivää. Sää oli kesäinen joten hommasta saattoi jopa nauttia. Samalla sain vastailla taas tuttujen kysymyksiin liittyen Utöseen muuttooni. Eniten udeltiin sitä mitä Utöössä on tekemistä?


Veneen vesille laskun jälkeen sen riki rikataan ja pannaan purjeet puomille ja foilille. Hankkimamme maasähkölaitteiston ja karttaplotterin asennus jää siten veljen huoleksi veneen ollessa jo vesillä ja minun Utössä.

Lomapurjehdukselle Iiro lähtee uhmaten kylmää merta jo 22.5. Olisipa yllätys jos tulisivat Utööseen asti. Oma suunnitelmani on purjehtia vene Iiron lomapurjehduksen jälkeen Utöseen - tuolloin on jo juhannuskokotkin poltettu.


Joka vuotinen veneen pohjan maalaaminen panee aina miettimään sen mielekkyyttä. Onko edellisen vuoden maali vielä siinä kunnossa, että se toimii, riittääkö että aktivoi vanhan maalin runsaasti ohennetulla maalilla? Vaikka varsinaiset myrkkymaalit ovatkin historiaa niin luonnon kannalta olisi hyvä päästä eroon näistä vähemmän saastuttavista. Vaihtoehtoina on veneen pohjan peseminen kerran tai pari purjehduskauden aikana.
SY Isadora


Tällaisten isohkojen veneiden ylös nostaminen pohjan pesua varten kesken purjehduskauden on työlästä. Vedessä kelluvan veneen pohjan pesulaitteiden kehittäminen odottaa vielä läpimurtoa. Pienille veneille on jo toimivia harjapesulaitteita, mutta isompien köliveneiden kohdalla näitä ei vielä ole. 
Huonosti käsiteltyyn veneen pohjaan kiinnittyvä merirokko on niin hankala irroitettava, että ainakin toistaiseksi maalaamme pohjan vuosittain.

Hyvää äitienpäivää!