perjantai 18. maaliskuuta 2016

Käynti päiväseltään mantereella

Olemme Ms Eivorissa matkalla mantereelle kellon ollessa hieman yli kuusi aamulla. Laivan ikkunasta näkyy, että kevään eteneminen otti takapakkia. Jurmossa näyttää satavan räntää tai lunta maan ollessa jo hieman sen peitossa. 

Tällä kertaa mantereella käynnin syy on matkahuollossa käynti Korppoossa. Noudetaan sieltä Topille läskipyörä joka on tulossa Espoosta. Tarkoitus on polkea se iltapäivällä Korppoosta Pärnäisiin jolle kilometrejä kertyy noin 11. Meillä lainassa ollut läskipyörä meni myyntiin ja arvasinkin, että kaupat tästä hyvästä fillarista syntyivät oitis. Topin innostus läskipyöräilyyn on kova ja niin oli hankittava oma halvempi pyörä hyvän harrastuksen jatkoksi. Kieltämättä itseänikin hieman tuo ajaminen kutittelee. Lainapyörällä Topi polki noin neljäsataa kilometsiä kahden ja puolen kuukauden aikana Utössä. Jurmossa on muuten aivan hulppeat polut ja maasto läskipyöräilyyn, sinne  on säiden lämmettyä hakeuduttava.

Mantereella käyntiin yhdistyy tietysti myös muita asioita ja niin nytkin. Vierailemme Turussa Merikeskus Forum Marinumissa, jossa perusnäyttelyn lisäksi on esillä Suomen sukellusvenehistoriaa. Turun Aurajoen varrella yli kahdeksankymmentä vuotta sitten rakennettiin viidestä sukellusveneestämme neljä nykyisen merikeskuksen vastarannalla.  Tämä aiemmin käymättä jäänyt museokohde on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Otettiin Rommi-koirakin mukaan jotta pääsee totuttelemaa kaupungilla kävelyä ihmisten joukossa Turussa. Edellinen visititi Turussa tosin meni Rommilta odottua paremmin.

Eilen 17.3. vietettiin hotellin ravintolassa lounaan yhteydessä Utön nuorimman asukkaan nelivuotissynttäreitä. Syntymäpäiväsankari Inka oli puettu nättiin mekkoon, josta sankari oli aiheestakin ylpeä saamiensa lahjojen ja korttien ohella. Tuli muuten vieraiden kanssa muisteltua omia lapsuuden synttäreitä.  Juhannuksena syntyneenä on synttäreistä mieleen jäänyt se kun ei oikein kaverisynttärit onnistuneet kun kaverit olivat "maalla" viettämässä jussia. Mummot paikkasivat kaverit. Onko jäänyt traumoja, kysyi joku - ei onneksi ole :-)

Utössä tapahtui paljon puhetta kirvonnut tapaus tiistaina. Liisi-kissa oli saanut vakavia puremia tai repimiä eri puolille kehoa. Vaikeat vammat mm. päässä silmän seudulla. Epäiltiin kettua ja huuhkajaa sekä myös kissatappelua sen jälkeen kun kylän koirat oli käyty läpi. Jonkinlaisia todistajiakin tapaukselle ilmaantui, mutta minulle ei ainakaan selvinnyt koko totuus. Liisi -saatiin eläinlääkäriin seuraavana päivänä, jossa kissan kunto todettiin niin huonoksi, etta lääkäri lähetti piikillä Liisin kissojen taivaaseen. Lääkärin mukaan vammat on aiheuttanut kettu tai koira.

Kello on nyt 7.40 ja ollaan Aspössä. Täälläkin on hieman lunta kallioilla. Reilu tunti vielä Pärnäisiin. Välillä käynti vielä Nötössä.  Hetki sitten syötiin aamiaiseksi laivan keittiöstä mannapuuroa ja marjasoppaa sekä kinkkujuustosämpylä. Astioita pois viedessä huomasin vitriiniin kannetun kauan odottamani katkarapuleipiä (Topi kehui näitä jo aikaa sitten). Leipiä ollaan odotettu ja kyseltykin keittiöstä edellisillä matkoilla, mutta turhaan. Sain kokin kanssa puhuttua varauksen tkahdesta leivästä tulomatkaa varten, joten paluumatkalla päästään maistamaan.

Kuvissa varsin värikäs kauniskin Simppu joka löysi viime viikolla verkkomme. Vapautettiin kuvauksen jälkeen takaisin mereen.

Nyt kellon näyttäessä hieman yli kuusi iltapäivällä olemme paluumatkalla. Utön laituriin kiinnitymme aikataulun mukaanvasta 23.15. Taivaallinen se Ms Eivorin katkarapuleipä olikin, jos liikutte aluksella niin kyselkää laivakokilta.

Mantereella saimme suunnitellut asiat hoidettua, tosin Forum Marinumissa on niin päljon nähtävää, että sinne on ehdottomasti mentävä vielä uudelleen ja koko päiväksi. Göran Schildtin Daphne vene pysäyttää aina ja niin täälläkin. Daphne on esillä kokonaisena sen mukaan nimetyssä kahvilassa, jossa näytti olevan herkullinen saaristolaislounasbuffee. Schildtin purjehdusten valokuvat Välimereltä kertovat purjehduksen ehdottomisti parhaista (lue lämpimimmistä) hetkistä. Kahvilan seinälle valituissa mustavalkoisissa kuvissa esiintyy kauniita hymyileviä ja vähäpukeisia nuoria aikuisia. Voihan olla, että ne pakostakin voitetut myrskyt ja sateet ovat jääneet heiltä kuvaamatta tai sitten niitä ei kannata muistella. 

Rommi osoittaa jälleen turnauskestävyyttä parhaimmillaan. Meno täällä perjantai-illan laivassa runsaan matkustajamäärän (ihmisiä ja koiria) kanssa on vauhdikasta koko laivan ollessa anniskelualuetta, mutta se ei nukkuvaa koiraa tunnu häiritsevän.

Lopuksi vielä muistutus lauantain ampumahiihtolähetyksestä TV2:lla. Kaisa pääsee takaa-ajossa takaa-ajettavaksi eli ekana ladulle torstain pikamatkan hienosta voitosta johtuen. Pidetään peukkuja!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti