torstai 10. maaliskuuta 2016

Tyyntä

Vihdoin saimme kalaa. Tänään tuli pari kampelaa ja iso ahven, eilen hauki ja taimen.  Taimen toinen kylki pääsi jo soppakattilaan. Huomenna savustetaan kampelat ja ahven.
Ilmatieteen laitoksen Utön sääaseman näyttö torstaina 10.3. klo 18.


Ihan pakko on kertoa hieman säästä, joka on poikeuksellista minun oloni aikaan peilattuna. Tuulta vain muutama metri, taivas pilvessä ja merisumua. Samanlaista on ennusteessa loppuviikoksi. Viereisestä kuvasta näkyy kuinka tuulikäyrä on sahannut iltapäivällä vaatimattomia lukemia.  Olo saarella oudon hiljainen meren kohinan puuttuessa. Hiljaisuuden rikkoo yksittäiset lintujen äänet tai verkoille matkaava moottorivene, kaukana haukkuva koira. Hieno tunne, joskin kuitenkin tuulet jotka viuhuvat kaksinumeroisin lukemin tuntuvat enemmän omilta.

Merivesi on nyt todella kirkasta. Oma arvioni on, että pystynäkyvyyttä on ainakin 5-6 metriä. Veneellä tyynessä ajaessa on mielenkiintoista katsella meren pohjaa, joka näkyy yksityiskohtia myöten kuin lasin läpi. Utön pohjoispuolella meren pohja näyttää olevan suurelta osin hiekkaa. Kivet erottuvat selvästi, niissä kasvaa rakkolevää. Kalat näkyvät verkoissa veneestä laipion yli kurkaten. Nyt jos koskaan olisi nähtävää snorklaten :-)  Toivottavasti veden kirkkaus tarkoittaa puhdistuvaa Itämerta eikä hapetonta.


Edelleen odottelen vuoden ensimmäistä huvivenettä. Tänään luotsilaituriin kiinnittyi vene tai laiva. Näyttäsi kuitenkin olevan joku risteilypalveluita tarjoava alus, joten tätä en laske huviveeneeksi.

                           ********

Kaisalla kai enää yksi mahdollisuus ottaa mitali ampumahiidon Oslon MM-kisoista. Pidetään peukkuja!!




Verkkojen nostokeikalla käytiin Utööltä koilliseen olevalla Stenskärin saarella ottamassa kuvia

Utön pohjoislahti Fladan

Fladanilta luotsilaituriin


5 kommenttia:

  1. Erihienot nuo kaks ekaa kuvaa, kolmaskin, mut tavallisempi.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon, kala onni kääntynyt ja tuoretta ihanaa kalaa pöydässä!

    VastaaPoista
  5. Oho, tarkoitin kyllä muuten kehua erityisesti noita kahta keskimmäistä kuvaa, eli toiseks ja kolmanneks viimeistä!

    VastaaPoista