Myrsky

Ihanaa.. tätä päivää on odotettu. Lähes myrskytuulta, joka edelleen friskaa. Aamulla en ehtinyt pukea päälleni kun naapuri soitti ja kertoi olevansa verkkoja nostamassa. Hän oli yksin soutuveneellään ja kohteliaasti pyyteli soutuapuja. Vaikka Utö antoi tuulensuojaa sen ja 'Vilkkusaaren' väliseen salmeen oli verkojen nosto yksin hankalaa. Tuuli vei venettä heti kun päästit paineen pois airoista. Saaliina muutama härkäsimppu ja kaksi ahventa.

Topin kanssa valmistauduttiin myrskypäivään ostamalla kaupasta tortilla-ainekset - syödään hyvin ja nautitaan sisällä lämpöisessä kynttilän valosta kuunnellaan tuulen ulvoontaa ikkunoissa.  Kovimmat puuskat ravistelevat talon rakenteita. Täytettiin ämpärit sähkökatkon varalta juomavedellä ja käytiin tarkistamassa veneen kiinnitys. Merivesi on korkealla ja sen ennustettiin edelleen nousevan noin 70 senttiä. Jos ennuste toteutuu on venelaiturimme aamulla veden alla ja vene voi uida laiturille.

Nouseeko vesi niin, että vene ui laiturille

Utön eteläkärjessä oli käytävä aaltoja bongaamassa. Matka vastatuuleen ( nyt 22 m/s)  oli kuin olisi noussut jyrkkään ylämäkeen.

IL:n säämonitori

Hyvässä etukenossa lippa taakse käännettynä olin lopuksi perillä. Aivan uskomaton oli aaltojen pauhu ja niiden voima. Hyvä tunne kun on maata jalkojen alla eikä ole veneessä merellä. 

Katselin taas samaa Öröbodanin luotoa, johon aikanaan Draken -niminen alus haaksirikkoutui. Aallot vyöryivät luodon yli ja meri luodon ja Utön välissä kiehui. En enää ihmetellyt miksi palastautuminen luodolta Utöseen oli niin vaikeaa, lähes mahdotonta vaikka etäisyyttä Utöseen oli vain vaatimaton 150 metriä. Pelastettavat ja pelastajat ehkä kuulivat toistensa huudot. 

Linkissä lisää Drakenin haaksirikosta vuodelta 1929  http://www.hylyt.net/item/draken-477/

****

Utöläisen historoitsijan Martin Öhmanin kirjassa Miehet leidarilla on lainaus Ernst Lampe`ni kirjasta vuodelta 1918. Lampe`n kuvailee tuon aikaisia Utöläisia varsin hupaisasti. 

Me saavuimme saaren sisimpään satamaan. 'Valvoja' murahteli hetkisen, ja siinä samassa ihmisiä ryntäsi mökeistään rannalle. Suuren höyrylaivan saapuminen oli heille jotain tavatonta, ja kun vielä luotsilippu oli hissattu salkoon, ihmiset tiesivät, että tarkastus oli meneillään. Tämän vuoksi jokainen pyrki olemaan mahdollisimman nopea ja ylitsevuotavan palvelualtis. Siinä samassa kun ankkuri oli laskettu, laivan ympärillä pyöri joukko soutuveneitä. Iloisia veijareita. Eivät olleet kyllästyneet jatkuviin vierailuihin niin kuin meille kaupungin asukkaille on tapahtunut. Estottomasti he osoittivat ihastuksensa siitä, että heidän yksityistä elämäänsä tällä eristäytyneellä saarella oli tultu häiritsemään. He ottivat meidät vilpittömän iloisesti vastaan. Ja mikä meteli heistä pääsi! Oli kuin paikalla olisi ollut parvi lokkeja., tiiroja ja hylkeitä. Luonto oli ilmeisesti opettanut heidät huutamaan. Vaimeat kuiskaukset eivät kuulu meren pauhun yli. Täyslaidallinen vain, jos toiselle on asiaa. Aivan kuten lokit huutavat toisilleen luodoilla... 
Miehet maksavat veronsa silakalla ja turrskalla, eivät maan antimilla, sillä heidän peltoaan on tämä aava, sininen meri.
Utössa asuu noin sata henkeä, kaikki ovat sukua toisilleen - serkkuja. Miehet kertovat, että olivat joskus lähteneet naimareissulle sisäsaaristoon ja mantereelle, mutta naiset eivät halua tulla syrjäiselle Utön saarelle. He pelkäävät tuulen vinkunaa, lokkien kirkumista ja veneiden ainaista keinunaa...
Miehetkään eivät kelvanneet muuhun työhön kuin mihin olivat oppineet. Moni oli kokeillut maanviljelyä mannermaalla tai sisäsaaristossa. Mutta ei siitä tullut mitään. Lämmin sää oli saattanut vaivata heitä suunnattomasti. Puut estivät tuulta kuivattamasta hikeä. He halusivat tulla takaisin omalle, vilpoiselle saarelleen. Yhdellä oli vaimo mukanaan. Mutta ei tämä pitkään viihtynyt. Ei jaksanut kalojen kanssa, hän ikävöi metsiä ja naapureitaan, vilustui ja kuoli. Mies meni uusiin naimisiin serkkunsa kanssa. Tämä oli tyottunut saaren elämään ja jatkoi sukua.
Kun kesällä on rauhaisa sää, kaikki haisevat silakalle ja turskalle, niin miehet kuin naisetkin, jopa nuoret tytöt...
Mutta iytse he rakastavat silakan tuoksua ja ikävöivät sitä mannermaalla ja haluavat sen vuoksi takaisin omalle, hajustetulle saarelleen.