Verikuu ja m/s Estonian onnettomuuden vuosipäivä

Sunnuntai-iltana ladattiin kameroiden akut ja tutkittiin tähtitieteilijöinen laskemia aikatauluja kuun pimennykselle. Nukkuumaan normaalia aikaisemmin jotta jaksamme nousta kuvaamaan tapahtumaa joka uusitaan seuraavan kerran vasta 2033. Herätys klo 4:55. Jo ennen herätystä mofa soitteli kyselläkseen säätä - ei vastattu vaan todettiin itse, että taivas on paksun pilvimassan peitossa. Kuuta ei näy eikä myöskään yhtään tähteä. Unisena vaihtoehto uppoutua takaisin patjaan vällyn alle ei tuntunut huonolle. Aamulla tosin harmitti kun katseli Ylen sivuilta muiden ottamia aivan upeita kuvia verikuusta - taivaskin oli avautumassa. Ehkä sää on parempi seuraavalla kerralla.

Puoliltapäivin aurinko paistoi siniseltä taivaalta kirkkaasti ja kuumasti. Tuulta luoteesta 8-9 m/sek joten oli etsittävä tuulen suojainen seinä jolloin pärjäsi hyvin shortseissa ja T-paidassa. Uto handelista haettiin puuttuvat aineet leipäkoneen kokeilua varten. Valisin kolmesta reseptistä vaalena perusleivän ja ohjelman sille. Reilun tunnin odotuksen jälkeen huoneen täyttikin tuttu tuoksu lapsuuden ajoilta - vasta leivottu leipä/pulla. Leipäkoneen kansi auki ja tuotos ulos. Ei näyttänyt leivälle vaan paksulle pannukakulle tai huonolle pizzapohjalle. Poikien kanssa päädyimme selitykseen, että aineiden määrät olivat väärät. Ohjeessa puhutaan grammoista ja meillä mittana oli tilavuusmitat. Vastaavuustaulukko puuttui. Ei lannistuttu vaan laitettiin heti koneeseen uusi lataus ja käyntiin. Sama tuoksu ja nyt jo leivän näköinen tuotos. Maistettaessa Topi sanoi, että jatkossa leivomme sämpylöitä kuten enenkin.

Mantereelle palaava poikani halattiin yhteysalukseen ja toivottiin, että hän löytää laivasta kyydin Korppoosta Turkuun josta sitten nousee puolenyön aikaan lähtevään Helsingin bussiin. Jos ei löydy niin vielä voi yrittää liftata Korppoossa lossilta tuleviin autoihin. (myöhemmin tulikin tekstari, että saa kyydin Vantaalle saakka).

Tuleva yö 21-vuotta sitten oli kohtalokas. Autolauta Estonia upposi. Liekö sattumaa, kun lainasin viime viikolla Utön kirjastosta tuota haveria käsittelevän kirjan. Sitä täällä lukiessa tuo tapahtuma tuli aivan kuin uudelleen ajankohtaiseksi. Ikkunastani näkyy helikopterikenttä ja sen vieressä rakennus johon silloin kopterien kuljettamat uhrit tuotiin. Voin vain kuvitella miten järkyttyneitä olivatkaan Utön silloiset asukkaat seuratessaan tapahtumia läheltä. Itse kuulin haverista  purjehduskaverilta aamulla mennessäni Skattalle venekerhon satamaan enkä tietenkään ollut uskoa, että iso laiva voi kaatua Itämerellä. 

Sytytin kaivoslampun terassin pöydälle uhrien muistolle.

Viikonloppuna Utössä vieraili S/y Anya,

SeaFinn 80 Turusta.

Pääsimme Topin kanssa tutustumaan veneeseen.